Kauden aikana rästiin jääneet pelit täytyy pelata ennen 5.9. pelattavaa viimeistä kierrosta.
Hommahan tulisi mennä niin, että joukkueet sopivat itse keskenään päivän ja paikan rästiotteluilleen. Joukkueiden yhteyshenkilöt yhteystietoineen löytyy mm. ylläpitosivulta. Rästipelistä on tietysti syytä tiedottaa myös tuomareita joko laittamalla viestiä kortteliliiga@gmail.com tai kysymällä suoraan tuomariksi halutulta henkilöltä. Tuomarina voi käytännössä toimia kuka tahansa rästipelin joukkueisiin kuulumaton henkilö.
Alla olevasta linkistä löytyy kaupungin kenttävuorot. Tarttilassa on tietääkseni paljon vapaata tilaa, joten sinne varmasti pääsee otteluita pelaamaan viikollakin, kunhan varmistaa asian vuoron omaavalta joukkueelta. Kuulemani mukaan ainakin Sovun vuorot on pääsääntöisesti vapaana, eli esim. ma klo 18.30-20.00 on yksi hyvä vaihtoehto. Veto käy potkimassa Tarttilassa Sovun vuorolla tiistaisin ja torstaisin, joten näistäkin päivistä voi helposti sopia toisen.
Tarkoitus olisi saada kaikki ottelut pelattua. Mikäli ottelu kuitenkin jää jostain syystä pelaamatta, tuomitaan luovutusvoitto aktiivisemmalle osapuolelle. Mikäli riittävää aktiviteettia ei kummankaan joukkueen osalta ole osoittaa, kyseinen ottelu mitätöidään.
_________________
SC VETO - 2.sukupolven korttelijyrä