Kevät alkaa olla jo siinä vaiheessa, että kohta saadaan pallo taas pyörimään viheriölle. Kortteliliigan hallitus on jo aiemmin tänä vuonna kokoontunut miettimään tulevan kauden rajauksia, joista lisää seuraavassa:
Kauden aloitus
Kevät-Cup on kahden edellisen kauden tavoin hyväksi todettu tapa käynnistää kesän korttelifutistoiminta, joten näissä merkeissä edetään tänäkin vuonna.
Kevät-Cup pelataan tuttuun tapaan Saharan hiekkatekonurmella lauantaina 21.5. Mukaan mahtuu kahdeksan joukkuetta, joista pääyhteistyökumppanille sekä viime vuoden Kevät-Cup mestarijoukkueelle (Reto) on varattu paikat turnaukseen. Loput kuusi paikkaa täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset alkavat kuukautta ennen turnauspäivää.
Korttelisarja 2011
Ensimmäinen kierros pelataan Tarttilan nurmella 11.6. Pelit pelataan lauantaisin kesä-elokuun aikana. Otteluita on mahdollista pelata myös tiistaisin.
Sarjamuotoon on tulossa merkittävä muutos. Määrän sijaan pyritään panostamaan otteluiden laatuun. Täten on päätetty pelata yksinkertainen sarja, minkä jälkeen joko
A) sarjan keskivaiheen yläpuolelle sijoittuneet joukkueet pelaavat yksinkertaisen jatkosarjan lopullisista sijoituksista, tai
B) sarjan kahdeksan parasta joukkuetta etenevät välieriin, mistä voittajat etenevät edelleen semifinaalien kautta loppuotteluun
Näistä kahdesta vaihtoehdosta valitaan toinen, ja tehdyt päätökset kirjataan sääntöihin ennen sarjan alkua. Ehdotuksia ja perusteluja voi jättää tähän viestiin vastaamalla.
Sarjaan voi ilmoittautua tästä päivästä eteenpäin sähköpostilla kortteliliiga@gmail.com. Sarjamaksu on 100 euroa / joukkue. Lisäksi joukkueet maksavat tuomarille jokaisen pelinsä alussa 5 euroa tuomarointimaksua.
Muut turnaukset
Yksinkertaisena pelattavan sarjan täytteeksi on tarkoitus järjestää turnauksia. Turnauksiin kun on yleensä ottaen helpompi kasata joukkue yhdeksi päiväksi ottamaan tuntuva annos jalkapalloilua ilman toimintaan koko kesän ajaksi sitoutumista.
Tällä kaudella Kevätturnauksen lisäksi pelataan tuttuun tyyliin Syysturnaus, mutta lisäksi pyritään järjestämään myös kolmas turnaus. Turnausten ajankohta tarkentuu korttelisarjan otteluohjelman julkistuksen myötä.
Uuden turnauksen toteuttamistavasta ja muista käytännön yksityiskohdista voi kukin käydä keskustelua tällä keskustelupalstalla.
Muuta
Kortteliliigan sääntöjä on tarkennettu sarjatalukon sijoitusten määräytymisen osalta tasapistetilanteessa. Sääntömuutokseen voi tutustua täällä.
Tulevan kauden sisällöstä voivat kaikki halukkaat keskustella ja tehdä ehdotuksia tällä keskustelupalastalla.
Kortteliliigan hallitus
Anssi Hänninen - puheenjohtaja
Toni Haaparanta - toiminnanohjaaja/varapuheenjohtaja
Mikko Töyssy - sihteeri
Matti Luoto - rahastonhoitaja
_________________
SC VETO - 2.sukupolven korttelijyrä